17.1.2018

SENKIN TALVI

winter-4
winter-2
winter

Takki Canada Goose / Pipo Marc O' Polo / Kengät Vamos 

winter-6
kauppi-2

Ihmiselle, jonka nenä ja varpaat on usein jäässä kesälläkin, on talvi melkoinen koitos. Olo on kuitenkin ihan energinen, eikä pimeyskään ota niin pahaa niskalenkkiä kuin monesta muusta. MUTTA. Kylmyys on jotain mitä en siedä ollenkaan. Onneksi on varusteet kunnossa taistelemaan koleampia säitä vastaan. Tosin, otan ennemmin pakkasen ja lumen kuin plussa-asteet ja loskan. Esimerkiksi viime viikolla ulkona oli niin kaunista! Puut olivat aivan valkoisen kuuran peitossa ja järvikin jäätymässä.

Mutta tosiaan se kylmyys piinaa. Kotona tuntuu, että ainoa paikka missä haluan olla on kolmen viltin alla pienenä käärönä. Haluaisin juoda superkuumaa kahvia kokoajan ja syödä suklaata. Selaan myös liian usein vanhoja matkakuvia ja haaveilen lämmöstä kuten jokatoinen suomalainen nyt. Aamuisin kylmä auto on melko karu herätys ja ratti oikein irvailee kylmyydellään. Hassu juttu muuten, sain mun auton rattilukkoon yksi päivä ja itkuhan siinä melkein tuli. Olin jo aivan varma, että mun auto suuttui siitä, etten ole pessyt sitä vaan se joutuu likaisena kruisailemaan. Onneksi naapuri on ihan puhelinsoiton päässä ja auto saatiin vielä liikkeelle! 

Kylmyydestä viis, pipo on ollut viime viikon tykätyin asuste. En oikein aiemmin ole välittänyt pipoista, mutta tästä tuli mun lemppari. 

Kuvat - Elina, ediointi minä

13.1.2018

TAVALLISTA ELÄMÄÄ

lindex marella vamos chelsea boots-3
lindex marella vamos chelsea boots-7
grey
lindex marella vamos chelsea boots-14

Tuntuu, että joka tuutissa kuulutetaan samaistuttavan - "tavallisen" arjen perään. Uskoisin, että ongelma on siinä, että aiheet, josta se tuikitavallinen arki koostuu, on sellaisia joista ei oikein löydy kirjoitettavaa. Itse koen eläväni hyvinkin tavallista arkea, teen paljon töitä, urheilen ja näen ystäviä. Yritän myös luoda aikaa, jotta saisin tilaisuuden röhvätä sohvallakin. Töistä en aio kirjoittaa, enkä myöskään yhteisistä hetkistä sellaisien ystävien kanssa, jotka eivät halua tuoda itseään erikoisemmin esille somessa.

Voisin kertoa juttuja, mitä todella tavallisia juttuja viime viikoina on tapahtunut. 

Kuten, että kävin ostamassa viemärinavaajaa, sillä kylpyhuoneen käsiallas meinasi hukkua. Vihaan kaikkea viemäreihin liittyvää ja pelkäsin jo, että joudun avaamaan jotain putkia tms. Yök. 

Olin räjäyttänyt KOKO vaatekaapin lattialle. Siivoilin samalla kun katsoin läppäriltä Netflixiä. Se on vieläkin mun siivousvinkkien ykkönen! Jos on paikallaan, kuten vaatteita viikatessa, läppäri auki ja joku sarja pyörimään. Jos touhuaa ympäri asuntoa, niin kuulokkeista aamulypsy pyörimään. Siivoaminen sujuu kertaheitolla paremmin.

Iloinnut Chemex-kahvikarahvista ja Cheetos-sipseistä. En tosin yhdessä nautittuna haha! Rikoin kesällä aiemman Chemexin ja sain joululahjaksi uuden - voi mikä onni! Ja mitä tulee sipseihin, porukka joka seuraa mua Instagramissa tietää, että oon aivan kahjo, mitä tulee Cheetos Flaming hot sipseihin. Nyt niitä saa ainakin verkkokaupasta ja VOI ETTÄ MIKÄ ONNI! Nyt ollaan sitten mahahaavan partaalla kauheasta määrästä kahvia ja tulisia e-koodi sipsejä.

Oatly iKaffe hypetys on vallannut myös minut. Kodista ja työpaikalta löytyy purkit tätä maagista kahvinjatketta. NAM! Kotona meillä on vielä maitovaahdotin, joka tekee kaikesta vielä parempaa.

Latasin Fat Secret sovelluksen seuratakseni syönkö tarpeeksi ja kuinka monipuolisesti. Jaksoin täyttää sitä kokonaiset kaksi päivää. 

Juhlitaan toukokuussa kahden ystävän synttäreitä lähtemällä Thaimaaseen kaveriporukalla. Ratkean liitoksistani, kun en malta odottaa! Tästä tulee ihan huippureissu! 

Kuvat - Maj, editointi minä

8.1.2018

KAKSITUHATTA-KAHDEKSANTOISTA

Vuonna 2018 ---

Vähemmän & Enemmän

Vähemmän siloittelua ja enemmän oikeita hetkiä. Kaikki ei todellakaan ole aina viimeisen päälle, eikä sitä tarvitse peitellä. 

Vähemmän tavaraa ja enemmän siisteyttä. KonMari on vissiin sooooo last season, mutta kyllähän se tekee terää siivoilla jätesäkin kanssa. Tuntuu, että sotku syntyy siitä, kun tavaroilla ei ole paikkoja. Tavaroilla, vaatteilla, elektroniikalla - kaapit kuntoon! Inhoan sotkua ja epäjärjestystä, ja siivoan sellaista liian usein.

2018-4 2018-2

Vähemmän käytettyä aikaa ulkonäköön ja enemmän aikaa aamuille. Olen menossa huomenna laittamaan microblading-kulmakarvat, olkoon se ensimmäinen askel erilaisille aamuille. Odotan innolla! Haluaisin aamulla käyttää aikaa kahviin ja heräämiseen, mutta liian usein torkku saa jatkoaikaa.

Vähemmän laiskottelua ja enemmän liikuntaa. Tää ei itseasiassa oo mikään NEW YEAR NEW ME -juttu, sillä mun aktiivisuus liikuntaan on kohonnut jo ennen vuoden vaihdetta. Paras muutos tuntuu olevan korvien välissä ja olo on paljon virkeämpi kuin aikoihin. Plus urheilussa huomaa konkreettisesti kuinka yhtäkkiä jaksaa juosta kauemmin tai antaa itsestään enemmän kuin aiemmin. 

Vähemmän etukäteen suunniteltuja kuvia ja enemmän hetkessä räpsittyjä kuvia. Tarviiko tätä edes selitellä? Aitous, hetket ja tunne oli se syy, miksi olen koskaan tarttunutkaan kameraan - onko se jotenkin unohtunut tässä muutamassa vuodessa?

Ja tietenkin, vähemmän ärsyyntymistä, kiukuttelua ja enemmän iloa, nauttimista ja rakkautta!

2018-5

4.1.2018

KUVAT, JOTKA ALIARVIOIN 2

paris-4
paris
paris-3

Luulin jo hetken, että kaikki talven 2016 Pariisin matkan kuvat ovat hukkuneet. En löytänyt niitä sitten millään ja epätoivo hiipi jo mieleeni. Kunnes avasin viimeisen kansion, missä en uskonut niiden edes olevan.

Kuvia selatessani törmäsin näihin kuviin, joiden kuvauspaikan ja valon tyrmäsin huonoiksi. Siirryttiin eteenpäin, enkä ole sen jälkeen katsonutkaan näitä kuvia. Kunnes tällä viikolla. Muistatteko, kun aiemmin olen tehnyt postauksen kuvista, jotka aliarvioin? Nämä menee hieman samaan kategoriaan, sillä olen aiemmin aliarvioinut täydellisesti kuvien potentiaalin. Sijainti, epätarkkuus ja valo on juuri nyt ne jutut, jotka kiehtoivat. Ja näin on käynyt aiemminkin.

Miksi sitten selasin Pariisin kuvia? Koska mulla on järkyttävä matkakuume ja nostalginen fiilis menneisiin reissuihin. Enää kuukausi ja Lombok kutsuu. Can't wait!


Kuvat - Milla